Lauluyhtye on perustettu vuonna 1992, Paimion kansalaisopiston alaisuuteen. Ensimmäisenä kuoronjohtajana toimi Urpo Rantalankila.
Pavane irtaantui kansalaisopistosta vuonna 2010 ja jatkoi toimintaansa itsenäisenä lauluyhtyeyhdistyksenä.
Vuosien aikana Pavane on tullut tunnetuksi näytelmällisistä musiikkiesityksistä mutta myös perinteisistä konserteista. Tilausesiintymisiä järjestetään myös esim. syntymäpäiväjuhliin tai häihin.
Lauluyhtyeen tyyli on muotoutunut vuosien myötä svengaavampaan suuntaan, tavoitteena yhtenäinen tunnelma ja oikea soundi esityskappaleen mukaan.
Kuoronjohtajina ovat toimineet
Urpo Rantalankila 1992-2009
Risto Ala-Kaila 2007-2009
Silvia Koski 2009-2013
Pekka Nebelung 2013-2016
Timo Lehtovaara 2016-2018
Outi Annala 2018-2019
Satu Luukkonen 2022-




